Kartanosta Majoitus Harrastukset Yhteydenotto Uutiset

Hirvivuorelaisia tarinoita

Alkusanat
Tulen kirjoittamaan tälle sivulle 1600 luvun lopulla perustetun, Ja 1797 lohkotun tilan (joka lohkottiin isännän veljelle Tervalasta) vaiheista ja
Hirv`vuoren elämästä. Alkaen Lauri Kuusanmäen Kirjan , Elämän menoa entisaikaan mukaan.Ja kerron myös kirjan ulkopuolelta tapahtumia talon ja
lähiympäristön asukkaista , sekä kirjan tarinoiden päättymisen jälkeisitä tapahtumista aina nykypäiviin saakka.
Tervetuloa seuraamaan "plokiani" jota pyrin täydentämään aina kun siihen aikaa liikenee ja kirjoitettavaa ilmenee.

Aloitetaampa vaikka kuvaamalla talon kokoa vuosisadan 1800-1900 vaihteessa:
Aina kun hir`vuoresta naitiin tyttö. Niin Myötäjäisinä hän sai Talon .Joita oli parhaimmillaan 8 kpl:tta.
Kun Vilppu Hirvivuori myi Cutzeitille metsää.Oli yksi kaupan ehto ,että puut on metsästä otettava 10 vuoden kuluessa.
Myös Ahkeruudesta kerrotaan kun Heikki oli isäntänä: Hän oli kova kalamies ja kun hän yöllä tuli nuotan vedosta kotiin.Niin Kun hän nukkumaan mennessään heitti housut orrelle,niin ne eivät lakanneet orrella heilumasta kun hän jo nousi ylös ja lähti uudestaan nuotanvetoon...
Olipa Myöhempinä aikoina kaksi Hir`vuoren poikaa joutunut viinan poltosta vankilaan, niin heidän isänsä oli jo aikaisemmin joutunut samasta asiasta
tiilenpäitä lukemaan.Niimpä he yllättäen tapasivat vankilan Joulukirkossa toisensa ja ihmettelivät että mikäs teidätkin on tänne tunnu.
Kirjoitettu 21 - 07 - 2006
Hirvivuori
Hirvivuori eli Hirvuori, niinkuin taloa naapurit ovat aina nimittäneet, sijaitsee komealla selänteellä 140 metriä läheisen Muuratjärven pintaa ylempänä,ja merenpinnasta mitattuna aina 220 metrin korkeuteen saakka, josta avautuu talon kartanolta laajat näkymät koillisen ja idän suuntaan.
Tuvan ikkunaan näkyy nykyisin mm. Muuramen kirkko koulukeskus,uudistuva Hautalanmäki, Ja näkyypä aina Säynätsalon tehtaiden piiput. Riihivuoren laskettelukeskuksen huippu näkyy myös tuvan ikkunaan samalta korkeudelta, ja iltaisin näkyvät yhtenä helminauhana ison Muuramen valot, aivan kuin jo oltaisiin kaupunkilaisia.
Silmään pilkottava Päijänteen Ristinselkä muistutti varmasti aikoinaan Reetriikka emännälle joka päivä että sieltä suuren selän takaa, Rutalahden Kamavuoresta,Matti- isäntä oli kerran muutamana talvipäivänä hänet nuorikkona taloon tuonut.
Kun siirrytään kartanolta länteenpäin puolisen kilometriä ,Matti - isännän ennen omistamaan Isomäen pihaan, on näky hätkähdyttävän kaunis.
Vihtalahden talot on kuin tarjottimella ja luoteen puolella siintävät silmään yli Muuratjärven vesien Tikkalan ja Saukkolan komeat seudut.
(Nykyiset asukkaat ovat Hankkineet Isonmäen takaisin Omistukseensa ja se kulkee rekistereissä nimellä Muuramen Brasilia.)
Ja jos vielä poikkeamme naapuriin, Korkeamäen talon pihaan, näemme sieltä jälleen Päijänteen, mutta nyt etelän suunnalta tunnemme helposti Kurenniemen mahtavat ääriviivat.
Lukuunottamatta Muuramen Isoakylää ja Muuratjärven kylää, se on Tikkalan, Saukkolan ja Parkkolan seudun, harvoja erämaan taloja, kiinteä asutus Muuratjärven ympärillä on varsin nuorta.
Vielä myöhään 1700 - luvulla järven eteläinen rantaseutu oli Muuramen Isonkylän ( nyk.Muurame) takamaata, jota omistajat käyttivät kaskeamiseen ja jonne vain harvoja torppia oli perustettu.
Vasta mainitun sataluvun viimeisinä vuosikymmeninä muodostuivat Vihtalahden ensimmäiset talot -- ne halottiin Isonkylän taloista Erkki Paavalinpoika oli Hirvuoren ensimmäinen eläjä joka eli peräti 80 vuotiaaksi.Hän oli Tervalan talon poikia ja 1700 luvun puolen välin paikkeilla hän olisi torppansa perustanut.Yhdessä erään Korven Mikon kanssa--

Erkki teki teon jota sai katua selkänahallaan tuon ajan kovakouraiseen tapaan. niin kertoo muistitieto ja syntirekisteri. Kun nuoruuden ajattelemattomuudessaan pojat ottivat omin lupinsa muutamilta kauppiailta hopea sormuksia, niitä tytöille antaakseen.

Suomen sodan ja Erkin isännyyden ajoilta on säilynyt vähäinen taloon liittyvä tarina.
Kun suuri maantie kulki siihen aikaan kuten edelleenkin kulkee, vajaan ruotsinvirstan etäisyydellä talosta, vietiin elintarvikkeita ja muutakin arvotavaraa piilopaikkoihin. mm.nauriskuoppaan, joka oli kaivettu Muuratjärven rantahietikkoon, Pirttihiekkaan, talon maan kohdalle.
Venäläisiä sotamiehiä saapui Hirvuoreen, he astuivat talon haikutupaan, ja siellä istui vakassa lapsi.
Ässääkään ei lapsi osannut ääntää, mutta kaikki salaisuudet kyllä toi julki:
>Pirttihiekatta, nauritkuopatta, tiellä on meijän lihat, navetan parvetta, itotta kontitta, tiellä on meijän tuolat.

Enemmän kuin ensimmäisestä isännästä on kerrottavaa talon toisesta ja kolmannesta isännästä --- sekä kolmannen isännän toisesta emännästä.
Erkkiä seurasi Vilippu jota lähemmin kuvataan seuraavassa osassa" Työhullu" Vilippu syntyi 1795 -1859 Vilipun poika Matti syntyi 1827-1899.
Matin toinen vaimo Reetriikka syntyi 1842 - 1921
Kirjoitettu 24 - 07 - 2006
Työhullu Vilippu osa 1
kaksisataa vuotta sitten eläneet ihmiset olivat yleensäkin ahkeria ja heidän
työpäivänsä oli paljon pitempi kuin nykyisin,jolloin monet koneet ja työtä säästävät laitteet on kehittyneet ja vaikuttavat,että hetkessä saadaan paljon enemmän aikaan kuin entisinä 15 ja 16 tunnin työpäivinä.
Mutta muutamista miehistä ja naisita kerrotaan vallan uskomattomilta tuntuvia asioita.
Muuramen Hietalan leikkisä Anna-emäntä kertoi vanhana itse,että hän emäntänä ollessaan ei illalla ehtinyt koskaan nukkumaan ennen puolta yötä ja nousi joka aamu jo ennen puolta yötä.
Pitkälän Hermanni oli myöskin kuuluisa työhulludestaan ja samoin Painaa-vaina, josta väitetään että nukkumaan käytyään ei housut orrella lakanneet heilumasta kun hän jo heräsi töillensä- niin oli yö lyhyt.
särkijoen Sipilästä tiedetään että hän aamulla nousi jo kahdelta hakotukille ja meni sitten neljän aikaan renkejä herättämään sanoen: << Nouskoa ylös ,poijat minä jo kaks kuormoa hakkasin >> .
Hirvuoren Vilippu näyttää kuitenkin olleen Korpilahden vanhoista työhulluista etevin,joten lienee paikallaan kertöa hänestä säilyneet kaskut.
Vilipulle eli Hiis-vainaalle ,niinkuin häntä kuolemansa jälkeen kutsuttiin alituiseen hokemansa hiiteen sanan käytön vuoksi.
Hänelle näyttää olleen vaikeana pulmana katkismuksen käsky lepopäivän pyhittämisestä.
Hän kyllä antoi kirkolle mitä kirkolle kuului.
Ellei hän pyhä aamuna mennyt kirkkoon,hän järeällä äänellään luki ja lauloi,nimenomaan lauloi useat virret samalla nuotilla ,päivällisiin asti.
Mutta sitten hän kyllä saattoi ruveta jo työhommiin; heinäaikana hän nimenomaan sunnuntai-iltapäivisin kuivasi heiniä,mitä samaa kerrotaan muistakin sen ajan isännistä.
Viikolla hän kesantopeltoa kivetessään kokosi isohkoja kiviä tien viereen ja kirkkoon menijät saivat tehtäväkseen viedä niitä kärryissään metsään.
Kivinavettaa rakentaessaan hän kokoili sopivia maakiviä varsin etäälläkin kirkkotien varrelta ja toi niitä mukanaan kotiin palatessaan,jopa joulupäivänäkin.
Kirjoitettu 24 - 07 - 2006
Hirvivuoren tarinoita 1

Hirvivuoren talon tarinoita 1.

Hirvivuoren talon perusti asumukselle ,jota oli jo asutettu vuodesta 1697 lähtien , Erkki Paavonpoika Tervala. Tila lohkottiin Isokylän taloista, eli nykyisen Tervalan tilasta vuonna 1783 ja tilan nimeksi tuli Hirvivuori, tai Hir`vuori, kuten taloa kutsuttiin. Erkki perusti tilan erään Korven Mikon kanssa josta ei paremmin ole tietoja ja talo lopulta on päätynyt Erkin hallintaan.Taloa Erkki hallitsi vuoteen 1840 saakka. Erkki sitten kuoli vuonna 1843 ja oli kuollessaan tuon ajan mittapuussa todella iäkäs, hänhän oli 80 vuotiaaksi elänyt.

Erkin ajoilta on jäänyt vähäinen muistitieto tällaisesta asiasta jonka tarina kertoo, että Erkki oli kätkenyt Pirttihiekan nauriskuoppaan, ja rantahietikkoon elintarvikkeita ja muutakin arvotavaraa ruotsinvirstan päähän maantiestä. Hirvivuoreen tuli venäläisiä sotilaita, ja kun he astuivat sisään, niin vakassa istui lapsi. Ässääkään ei lapsi osannut sanoa, mutta kaikki salaisuudet kertoi : ”Pirttihiekatta nauritkuopatta, tiellä meijän lihat on, navetan parretta itotta kontitta, tiellä meijän tuolat on..
Seuraava isäntä oli sitten Vilppu. Vilippu joksi häntä myös kutsuttiin sai myös liikanimen Hir`vuoren hiiteinen, kun hän joka paikkaan tuppasi käyttämään tätä ” hiiteinen” sanaa. Jo Vilipun aikana Hirvivuori nousi mahtitaloksi, josta siitä sitten kerrotaan Lauri kuusanmäen kirjassa vuodelta 1954 ” Elämän menoa entisaikaan ” lukuisia sivuja talon elämästä. Joita otteita voinen lainata sieltä täältä Vihtalahden Kyläkirjaan mausteeksi.
Vilippu tuli isännäksi vuonna 1840 – ja piti taloa vuoteen 1859. Hänen vaimostaan Eeva Juonaantytär Juokslahden Mikkolasta ei ole paljon muistitietoja, joka kuoli 1855, ja silloin toimitettiin perinnönjako jossa ahkeruudella koottu omaisuus siirtyi ainoalle pojalle Matille.
Huhtikuun 16 pv 1859 Vilippu kuoli tyylikkäästi Virsuja tehden kuolinvuoteellaan.

Matti oli sitten se jonka aikana Hirvivuori tuli mahtitaloksi. Varallisuus perustui hänen yrittelijäisyyteensä ja edullisiin naimakauppoihin. Matti hallitsi taloa 1859 – vuoteen 1899 ja hänen toinen vaimonsa Freedriikka Melisa Kallentytär vielä vuoteen 1908 saakka.
Tämä Matin toinen vaimo oli Rutalahden Kamavuoren suurimman talon Simolan Reetriikka, suuren metsätalon ainoa tytär.
Matin ensimmäinen vaimo oli Henriikka , joka kuoli nuorena, joka jätti jälkeensä pojan joka myös kuoli nuorena, niin Matti sai suuren perinnön Muuramen Pitkälästä.
Niinpä sitten Matti meni uudelleen naimisiin 1865 nuoren 23 vuotiaan Reetriikan kanssa, jonka luokse piti tehdä useampi kosioreissu, ennen kuin Reetriikka suostui. Puhemiehenä oli ollut naapurin Perälän Kalle joka oli sittemmin myös kirkkoväärtinä.
Sittemmin Matin isännyyden aikaan oli Hirvivuoren Matilla kaikkiaan useita taloja mm. Portalan talo, Tikkalan Pohjola, Palokasta Kankaanpää, Simola Rutalahdesta. Sitten niitä lopultaan oli 7 kappaletta. Monissa taloissa olisi ollut paremmat viljelymaat, mutta Matti oli tykästynyt Hirvivuoren maihin eikä niistä luopunut.
Suuret nälkävuodet sattuivat Matin isännyyden aikaan ja siitä sai nuori emäntä Reetriikka kiitosta ,että yhtään kerjäläistä ei talosta käännytetty pois. Vuonna 1865 Reetriikan ensimmäisenä emännyysvuonna Halla vei sadon melkein koko pitäjässä ja kelvollinen sato saatiin vasta syksyllä vuonna 1868. Varsinkin se viimeinen vuosi oli todella rankkaa aikaa. Kuvaava tilanne oli esim. 1867 että kesäkuun 8 päivänä ajettiin hevosella jäätä myöten Korpelasta Alhonsaareen parruja. Heinänteon aikaan oli niin kylmä, että pojat palellutti jalkansa heinäpellolla ja nousivat heinälatojen katoille lämmittelemään jalkojaan.
Parhaita viljataloja tuohon aikaan oli, joissa oli ylivuotista viljaa ja siemeneksi asti, Hautala, Laukkala, Hirvuori, Turkkila, ja joku talo Vihtalahdessa.
Mikonpäivän aikaan jo saapuivat ensimmäiset kerjäläiset avunpyytäjät pohjanmaalta, missä sato oli joillakin alueilla kokonaan menetetty. Useissa taloissa oli viljaa varastoissa, kun epävarmoina aikoina oli opittu säästämään, ja monissa taloissa olikin tapana että aina piti olla säästössä yhden vuoden siemenet. Muuramen ylämyllyn mylläri on kertonut, että myllylahkon 52 osakkaasta kaikki muut jauhattivat ”kertaa” paitsi kaksi, nimittäin Hirvivuori ja Turkkila. Tosin kyllä Reetriikkakin joutui antamaan anojille olkirieskaa johon oli pantu puoliksi jauhoja. Monilta muilta emänniltä riitti olkirieskaan jauhoja vain sen verran, että se leipä juuri ja juuri pysyi kasassa.
Matti isäntä koetti antaa niinpaljon kuin suinkin kykeni, muistetaankin että hän koko elämänsä ajan oli erityisen hyväntahtoinen köyhille. Varsinkin vanhoille ja lapsille koetettiin, niin Hirvivuoressa kuin muuallakin ruoka-apua antaa. Koko syksyn ja talven oli pyytäjiä niin paljon joukoittain, että melkein aina piti olla hevonen valjaissa kyytimässä pyytäjiä toisiin taloihin.
Reetriikka on itse kertonut tuolta ajalta muistojaan ja tässä pari niistä: Jouluaattona iltapäivällä renki oli lähtenyt kyytimään kerjäläiskuormaa naapuritaloon, ja talon omaväki lähti saunaan luullen että joluilta saadaan viettää rauhassa, mutta kun saunasta palattiin, oli tuvan penkillä istumassa kokonaista 28 kerjäläistä….” siitä olen keäntäny käten taivaaseen, että minä annoin niille”. Suuri pata perunoita keitettiin, suolakalaa ja olkileipää tuotiin pöytään tälle jouluvierasjoukolle. Niin näläkäsiä olvatten että tunkivat pöytään toistensa piälle, vaikka sanottiin että kaikki sua, elekkää hättäillä. Toisen kerran tuli tuppaan kaksi miestä ja alkoi tonkimaan roskasankoa, niin Reetriikka sieppasi vielä kuuman leivän ja antoi puolet kummallekin. Vihtalahden kinkeripiirissä kuoli muutaman kuukauden aikana 29 henkeä. Kuusanmäestä puusniekka-vaari, Perälästä emäntä, joka oli Matin serkku, Vehkoosta ja Autiosta isännät, jotka olivat miehiä parhaassa iässä. Rannankylästä Juho Hokkanen muisteli, miten otti koville mennä joka sunnuntai Rannankylästä asti Korpilahdelle kirkolle kantamaan tuttavia hautaan. Pahimpana Vuotena Korpilahden hautausmaahan haudattiin 60 henkeä. Ja ei ollut montaa jotka olisivat jaksaneet kantaa.
Syyskesällä 1868 sitten tapahtui aivan äkkiä nopea käänne parempaan, että lyhteessä ol kaikki tähkeä ja kuuvesta kuhilaasta saatiin tynnyri. Ja Muuratjärvestä saatiin hyvin runsaasti kaloja.
kuolintilastot muuttuivat nopeasti, ja taudit hävisivät kuin puhaltamalla, sillä selvä rukiinen leipä oli verraton lääke tauteihin. Näin ei suinkaan vielä ollut joka paikassa, mutta kerjäläiset vähin erin häipyivät ja tilanne alkoi normalisoitumaan.
Lapsia tuli Matille ja Reerikalle kokonainen liuta. Reetriikka oli arvonsatunteva ja antoi ymmärtää että heillä oli rahaa millä mällätä, ja olihan sitä. Esimerkiksi aina kun talosta naitiin tytär miniäksi, niin myötäjäisinä miniä vei uuteen kotiinsa talon. Ja näin mahtitalon valta vain entisestään kasvoi.
Eikä varmaan silloin, kuin ei nykyisinkään moiseen tapaan monessa talossa pystytä.
Reetriikka oli tomera emäntä ja välillä hän vetäytyi kiukuspäissään aittaasa lepäilemään, ja sinne ei helpolla kukaan mennyt avaimia pyytelemään, mutta sitten muutaman päivän päästä hän palasi töillensä hyväntuulisena ja niin taas kaikki oli ennallansa. Vaikka hän oli tiukka emäntä, niin talossa oli hyvä olla töissä ja rengit sekä piiat tykkäsivät talosta ja työsuhteet monesti jatkuivat vuosikausia,
Jopa sellaiset jotka olivat lähteneet kerjuumatkoille eteläsuomeen, palailivat takaisin Hirvivuorelle.
Palkka maksettiin mieluusti täys ylöspitona ja viinana, eikä sellaisesta tykätty että palkka pitäisi maksaa rahana. Sellaiset työsuhteet ei sitten yleensä kestäneet kauan.
Matti pyöritteli raha asioitaan ja ne tuntuival olevan mallillaan, kun hän kutzetillekin metsäkaupan niin sopimukseen tuli, että puut on korjattava 10 vuoden aikana pois.

Ylös kirjoitellut Antti Kontturi ja lähteinä on ollut Kirja Elämänmenoa entisaikaan, sekä Martti Hakalan Muistiinpanoja, sekä Viimeisen Hirvivuoren Jukan Tyttären, Urpun tietoja.

keskiviikko, 29. heinäkuuta 2009


Pitkät joulunpyhät olivatkin Vilipulle erityisen tukalat.
Hänen väitetään kerran kerran olleen joulunakin nuotalla, toisen kerran taas painaneen puhdetöikseen jalaksia jouluiltana Hirvuoren tuvassa.Eräänä jouluna taas Vilippu meni renkinsä Nuolu-Kallen kanssa kirkkoon.Kummallakin oli viinapullo mukana ja siitä naukkailtiin vuoron perään aina kummankin pullosta.
Paluumatkalla Vilippu huomasi Ojalan raitissa tien vieressä vanhoja hakoja, jotka olivat siihen jotenkin unohtuneet. << Mäne sinä hiiteen, jalakasi kotija.
Siellä on pullo pöyvän peässä penkillä.Maista siitä,hiiteen. Minulla on teällä kaikenlaista huushollia>> .Näin puheli Vilippu Rengilleen, joka tekikin työtä käskettyä. Isännän palatessa kuormansa kanssa, meni renki häntä auttamaan, mutta tästä ei Vilippu tykännyt joka ilmeisesti itsekin häpesi pyhäisiä työaskareitaan. << Ei hiiteen, ossoo maistookkoo, jollei niitä nenän peästä johata>> , hän virkkoi.
Erään kerran Punamäen Topias, joka rakensi taloaan, joutui rahan tarpeeseen ja tuli pyytämään lainaa Vilipulta, joka parahiksi oli ulkosalla puita pilkkomassa. <> , valitteli Vilippu. Silloin Topias, väkevä mies, otti kirveen ja alkoi halkoa puita. Hetken perästä Vilippu ihmetteli: << Taijat sinä hiis, soaja työtä aikaan. Lähetäämpä maistamaan>> . Ja rahat heltisivät Topiaalle.

Siihen aikaan Hirvuoressa , kuten kaikissa luvan saaneissa taloissa, keitettiin omalla pannulla viinaa ja myytiin kotona halukkaille ostajille. Muutamat miehet saivat päähänsä koetella osaisiko Vilippu olla päivän joutilaana. He lupasivat hänelle ruplan päivältä palkkaa ja niin paljon viinaa kuin hän suinkin jaksaisi juoda, mutta hänen tulisi olla heidän kanssaan koko päivä. << Hiiteen kyllähä minä ossoon tässä joutenkin olla>> , myönsi Vilippu kohta. Vähän aikaa istuskeltuaan hän kuitenkin sanoi:<< Antakoas, hiis, kun minä tien virsut, ettei mäne aikan polusta>> . Miehet antoivat hänelle luvan, mutta kun ilta tuli, niin he eivät maksaneetkaan sovittua palkkaa selittäen, että << Ethän sinä ollukkoo meijä päevämiehenä>> .

Sairasvuoteelle jouduttuaan Vilippu suri kovin aikansa hukkaan kulumista ja pyysi tuomaan tuohia, joista hän sitten rintansa päällä teki virsuja.
Kuoleman hetken lähestyessä pyydettiin apulaispappi Sallmën ripittämään.
Pappi saapuikin paikalleja kysyi oven suusta, että << tässäkö talossa on se sairas ?>> . Vilippu oli parasta aikaa syomässä ja virkkoi: << Hiiteen, minä tässä olen ollu kipeenlainen>> . Kun pappi teki pois lähtöä, niin Vilippu sanoi pojalleen Matille : << Anna, hiiteen, sille viis kappoo rukkiita>> .

Ei ainoastaan itseltään, vaan koko väeltään Vilippu vaati ahkeraa työtä. Aina piti tupen heilua, se oli pääasia, vähemmän tärkeätä oli, miten paljon työstä tuli tulosta päivän kuluessa. Vanha Laks oli talossa renkinä, ja kun hän oli kyntämässä vanhanpuoleisella hevosella, edistyi työ niin hitaasti, että sai sivultapäin katsoa pitkään voidakseen todeta, liikkuiko arra lainkaan. Vilippu oli tyytyväinen : <> .

Varsinkin kesällä Vilippu mielellään jatkoi päivää illasta eikä koskaan huomauttanut väelleen, että oli kotiinlähdön aika. Eräänä juhannusaattoiltana Rotta-Samuli , joka silloin oli talossa renkinä, sanoi toisille: << Epäs puhuta poislähöstä mittii, koetetaa, tokko ihte puhhuu>> .
Aurinko laski ja jo nousikin. Silloin Samuli ei enää malttanut, vaan veisteli: << Aurinko taitoo jo laskee>> .-- <> .----

Naapuritalojen , Lampisten ja Kuusanmäen, miehet huutelivat usein iltaisin työmailta lähtiessään Hirvuoren miehille, että << lähtekee pois kylypyyn>> , mutta näissä taloissa oli aamullakin sentään aikaisempi komento.
Kun Hirvuoressa oltiin kiireenä aikana töissä joskus jopa kymmeneen ja myöhempäänkin, "veppasi", tällöin seuraavana aamuna ylösnousu helposti jopa kello viiteen. Naapureissa mentiin työhön viimeistään kello neljältä. Metsästä ja niityltä kotiin illalla lähdettäessä Vilippu vaati, että jokaisella piti olla mukanaan jotain tuliaista, saunavihta, tuohikerppo, tai tuohikerä, joita kesän varteen jo tällä tavoin kertyi runsaasti, kun tälossa oli paljon väkeä. Siitä Vilippu oli vallan vihainen jos joku yritti jäädä pois jokailtaisesta saunasta. Jokaisella piti lisäksi olla kylvyssä vihta, kesällä joka ilta uusi, joka käytön jälkeen oli heitettävä saunan tunkiolle sonnaksi mätänemään. Rotta-Samulu jolta ei kujeet loppuneet, teki kerran sylen mittaisen vihdan ja ruimi sillä saunassa isäntääkin silmille. << Heh, heh, kylläpä se Samul tek ison vihtan>> , sanoi Vilippu vain mielissään siitä, että sontaa tuli runsaasti.

Kun Matti v.1851 nai Pitkälän Henriikan ja talossa tietysti pidettiin nuoren emännän tuliaisia --- vihkiminen oli tapahtunut Pitkälässä ----, ei talon töiden menoa sellaisen seikan vuoksi keskeytetty. Illalla myöhään kun talo oli häävieraita täynnä, saapui väki Vihtakorvesta ja läpimentävän porstuan kautta, vieraiden lomitse, piiat, rengit ja taksvärkkärit, jokaisella suuri kantamus kototuliaisia, kerppoja, selässään, astelivat karjopihaan viedäkseen kervot navetan parveen. Vilippu itse sentään oli pitopäivänä kotosalla, mutta niin kävi hänen mielensä haikeaksi nähdessään joutilaita ihmisiä keskellä arkipäivää , että kehotteli näitä: << Lähtisitte ies , hiiteen, istuttamaan tupakkia>> . Hän ei mitenkään malttanut pysyä sisällä vieraiden kanssa, vaan hävisi jonnekin kotitöitä kapistelemaan, joten häntä täytyi erityisesti hakea huomenkuppia juomaan .<< Huomenkuppiahan mimä olen juonu koko ikän>> , hän sanoi tarkoittaen sillä, että Matin hyväksihän hän oli työtä tehnyt. Tyttärensä Maijaliisan tuliaisissa kirkonkylän Pohjolassa heinäkuussa 1847 Vilippu haali pojan kepeksiä mukaansa ja lähti kesken pitojen kesantopeltoa kiveämään, joten häntä tällöinkin erityisesti haettiin huomenkuppia juomaan. Mutta Vipippu ei lähtenytkään , vaan otti västinsä lakkarista kukkarosta suuren rahan, antoi sen hakijalle ja jatkoi työtään.

Sellaista turhuutta kuin hyvää kärrytietä taloon Vilippu ei pitänyt tarpeellisena. Kun Matti häittensä edellä kävi tietä tasaamassa, niin Vilippu kävi poikaansa, tämän palattua kotiin, tukkaan kiinni ja torui: << Hiittäkös sinä sinne mänit ja veit vielä miehiä mukanas.Hiiteen, jos ei morsian os pysyny käsrryssä, niin os noussu hevosen selekää>> .
Nuori emäntä ei suinkaan joutunut kamarissa istumaan. Kun Henriikka ei vielä muutama viikko häiden jälkeen kiiruhtanut ulkotöihin, niin Vilippu koveni: << Hiittäkö sinä siinä pitkin nenänvarttas kahtelet. Tarttee ottoo tukasta kiinni. >> Poikaansa Mattia hän tukisti vielä, kun tällä oli jo perhe.
Tarpeellinen kotikuri kuuluikin siihen aikaan asiaan ja siitä tuli myös palvelusväki osalliseksi: varsinkin renkiään Öörniä hänen mainitaan pöllyyttäneen. Ruokapöydässä Vilippu useinkin muisti itsekunkin synnit ja laiminlyönnit luetellen, että << sekin ja sekin, hiis, tek jälleen niin ja niin>> , ja sitten kesken aterian hän kiertämään pöytää ja tukistamaan kutakin ansion mukaan.
Entisajan työhulluilla isännillä ja emännillä oli suunnattoman ahkeruutensa lisäksi toinenkin siihen läheisesti liittyvä ylenpalttinen ominaisuus, nimittäin säästäväisyys, ellemme halua sitä nimittää nuukuudeksi tahi kitsaudeksi. Edellämainittu Pitkälän Hermanni oli todellinen työhullu, joka ei kylläkään pakottanut väkeään pitkittämään työpäivää loputtomiin, vaikka itse tuskin malttoi työstä kotiin tulla, mutta hän oli myöskin tarpeeksi itara, sillä hän ei esim, koskaan hennonut raapaista tulitikusta valkeaa piippuunsa, jos hän vain tiesi, että karjokyökin uunissa oli tuli ----- pianhan siellä kävi sytyttämässä. Vieraanvarainen hän kyllä oli, kuten yleensä tuon ajan ihmiset, joskaan hän ei joutanut vieraalle seuraa pitämään, vaan lähti töihinsä jättäen vieraansa yksinään kammariin istumaan. Hirvuoren Vilipun säästäväisyydestä on säilynyt vähemmän kaskuja kuin hänen ahkeruudestaan, mutta mikään tuhlari hän ei ollut.
Laukkuryssälle, joka aamulla pani talon olkia kenkäänsä, hän ärähti: << Hiittäkös niitä sinne panet.mahet panna olokkuppo selekääs, kun kottoos lähit>> .
Ja kun kestimies, jota hän yritti tukistaa, löi häneltä pään puhki hierimellä niin että haarat katkesivat, Vilappu suri enemmän hierintä kuin päätään. << Hiiteen, mitä sinä nin löit, hierimen piikit katkasit >> .... .. Jouluaattoiltana tuotiin pöytään runsaasti voita ja lihaa, ettei kukaan vaan jäisi nälkäiseksi. Silloi Vilippu kehotteli väkeään.. Syökee tuota keittoo, mutta muisti nuukuuttaan kehottaa, Lihalla ja voilla suapi kaupungissa rahhoo, mutta tuolla keitolla ei taijja suaha. Keittoa pitikin olla Vilipun aikana pöydässä joka ateriallla.
Noina aikoina oli melkeimpä sääntönä, että rengit kuluttivat vuotuisen rahapalkkansa viinaan, jota ostivat talosta. Kun Hirvuori oli eräs niitä taloja jolla oli lupa keittää viinaa aina myyntiin saakka.
Eräänä vuonna oli Hirvuoreen sattunut sellainen renki, joka ei ottanut tippaakaan viinaa, eikä ostanut. Hänelle oli vuoden lopussa maksettava koko vuoden palkka rahana. Se oli vallan kauhea paikka." koko vuoden palkka rahassa"!!.Emäntäkin itki tälle vääryydelle, eikä tuota oivaa työmiestä, joka renki oli, enää pyydetty taloon seuraavaksi vuodeksi.
Kotikeittoinen viina muuten kuului Vilipun aikana aivan kuin ylöspitoon. Voipa sanoa että ryyppyjä tarjottiin rengeille ilmaiseksi joka ainoa päivä, vieläpä pitkin päivää, vaikkei se kontrahtiin kuulunutkaan. Myöskin piikatytöt kallistivat pikarin kuin se olisi ollut ansaittu vain.
Toisissa taloissa sitävastoin ryyppyjä annettiin yleensä vain heinä-, leikkuu-, riihi-, ja sonnanajoaamuina, siis eritysten töiden aikaan, ja pyhäpäivänä erityisissä tilaisuuksissa.
Olipa Vilipulla oma logiikkansa viinan antamiseenkin, hän nimittäin toimitutti piioilla viina-annoksen pellolle iltapuolella, niin työmiehet pysyivät paremmin työmaallansa.....
Kirjoitettu 01 - 08 - 2006
Vilipun aikanakin elettiin täysillä
Tottahan se on eletäämpä nykypäivää, tai elettiin ennen, jolloin oli varmasti kymmeniä kertoja tiukempaa, mutta oltiin vähempään tyytyväisiä.Kun ei ollut vielä oikein minkäänlaista tekniikkaa käytössä.
Hirvuoreen saatiin ensimmäisenä Vihtalahdessa puhelin ja sähkövalo tuli 1880 luvulla, valokuvista saatujen tietojen mukaan.
Niinpä tarkkana miehenä Vilippu alkoi kasvattamaan Hirvuoren omaisuutta tuolla edellä kuvatulla työhulluudella, ja sitten oman aikansa " bisnes" miehen ajattelutavallaan.

Jouluaattoiltana tuotiin pöytään sunsaasti voita ja lihaa. Vilippu kehotteli väkeään: < Syökee, hiiteen tuota keittoo. Lihalla ja voella sua kaupungissa rahhoo, mutta ei tuolla keitolla taija soaja>> .Keittoa pitikin Vilipun aikana olla pöydässä aina joka ateriaksi. Noina aikoina oli melkeimpä sääntönä, että rengit kuluttivat vuotuisen rahapalkkansa viinaan, jota ostivat talosta.
<< Väli huomautus>> . Valtio varmaankin huomasi tämän, ja nykyään ostaessaan viinaa Alkosta, se raha palautuu jälleen takaisin Valtiolle.
Mutta eräänä vuonna Hirvuoreen sattuikin renki , joka ei ostanut tippaakaan viinaa, vaan hänelle oli vuoden lopussa maksettava koko vuoden palkka rahassa. Se oli vallan kauhea teko se.
Koko vuoden palkka rahassa!!.
Emäntä vainaa vallan itki.
Eikä sitä renkiä, joka oli vallan oiva työmies, pyydetty enää seuraavaksi vuodeksi.
Kotikeittoinen viina muuten kuului Hirvuoressa Vilipun aikana aivan kuin talon ylöspitoon, mitä ei muualla paljonkaan harrastettu.Mutta siinä oli Vilipulla oma ajatuksensa, hän sai mieleisensä rengit ja piiat sitoutumaan paremmin Huushollin pitoon.
Voipa sanoa, että ryyppyjä tarjottiin ainakin rengeille ilmaiseksi joka ainoana päivänä, vieläpä pitkin päivää, vaikkei sopimukseen kuulunut, että viinaa olisi annettava. Myöskin piikatyttöset kallistivat pikarin kuin se olisi ansaittu vain.
Toisissa aloissa sitä vastoin ryyppyjä annettiin yleensä vain heinä,- leikkuu, - riihi, - ja sonnanajoaamuina, siis erityisten töiden aikaan, pyhäpäivinä ja erityisissä tilaisuuksissa.
Mutta Vilippu vaikka maistoi itse ahkerasti ja tarjosi suorastaan pitkin päivää ryyppyjä rengeilleen, piti hän huolen ja itsetään selvänä asiana, ettei niistä saanut juopua ja niiden takia lupua työstään.
Jumalan vilja oli tarkoitettu ravitsemaan ja virkistämään miestä eikä suinkaan villitsemään. ilmeisesti hän uskoi, että ryypyn voimalla renki jaksoi ja teki pitempään töitä ja sai näin enemmän aikaiseksi.
Kun Vilippu ei halunnut nähdä ketään joutilaan lähellään, hän ei mielellään antanut työtä tingille, eli urakalle --- hänestä tuntui haikealle, jos työmiehellä öli aikaa itselleen.
Huomautus << Sama perinne tuntuu olevan jatkunut näissä Hirvuoren kivissä, aina nykyisinkin tulee syntinen olo jos ei ole jotain tekemistä >> .

Jos kuitenkin tinkityötä toisinaan tehtiin, esim. leikkuussa, hän antoi enemmän ryyppyjä niille, jotka saivat viimeksi tinkinsä täyteen kuin niille, jotka työskentelivät todella rivakasti. Vilipun auliisti jakamat ryypyt tietysti houkuttelivat taloon rengeiksi viinamäen miehiä, ja kun talosta sai rahalla viinanpuolta, ei elämä näin ollen ollut aina kovin raitista. Varsinkin talvisin pyrypäivinä ryypättiin, silloin sai renki kernaasti olla itsellinen, jos nimittäin maistoi. Jos ei maistanut , sanoi isäntä: << Hiiteen, päiväs män ihan polusta>> . Kun miehiltä loppui raha, saattoi tapahtua niinkin, että viinanostaja löi talon kirveestä varren pois ja vei terän pantiksi viinasta. Aikanaan Vilippu sitten ihmetteli: << Hiiteen, eikös toi ookki meijän kirves>> .

Vilipun nuoruuden ja miehuuden päivinä naapurusten kesken seurustelu paikkakunnalla näyttää olleen varsin vilkasta ja iloista aikaa.
Vehkoon Taavetista (synt. 1793) esim. tiedetään, että hän tapaninpäiväaamuisin aikaisin, jo kello neljältä , piti tapanaan ajaa sontakontissa istuen Anttilaan ja muihin Vihtalahden taloihin.
Kirkkoväärti Kalle Perälä (syn. 1825) kertoi, että hänen mummunsa Heleviikki-muorin kanssa niinikään säännöllisesti ajoi tapanina Anttilaan ja että iloiset tanssit kuulivat niinä aikoina asiaan.
Ainakaan vanhemmiten Vilippu ei näytä tansseista pitäneen. Kerran Korkeamäessä lukusijassa, kun pappi kysyi, että olisiko kellään mitään valittamista. Vilippu valitteli että tuo Nikla antaa tanssata tuvassaan pyhäsin. Kalle Perälä, joka ei tuolloin vielä ollut kirkkoväärti, mutta oli kova tanssimies--, otti tällöin puheeksi Vilipun pyhäiset askareet, ja kävikin niin päin , että pappi antoi torut Vilipulle.
Uskollisena vanhoilliselle luonteelleen Vilippu viimeiseen asti jyrkästi vastusti urkujen hankkimista kirkkoon, selittäen , että << niitä torvija ei meijän kirkossa tarvita>> . Kappalainen Grhan ( Raanvaina), joka hyvin tiesi , missä oli Vilipun arka paikka, huomautti, että << saahan Hirvuori kotonaan kintaita paikata, muut tulevat kirkkoon>> .
Kirjoitettu 04 - 08 - 2006
HIRVIVUOREN HINNASTO KEVÄT - KESÄ 2011(price list)
Voimassa toistaiseksi Numerosta puh. 0400 - 541 050 Antti
Majoitustilat huoneistossa n 12 henkilölle + varavuoteita 2-3

Hinnat omilla liinavaatteilla ja omalla siivouksella alkaen:
Hirvivuoren tupapääty 285 m2 Yöpyminen 50 € / hlö

Viikonloppu alkaen 350 €
Viikkovuokra / one week for 6: lle alkaen 850 €
Päivävuokra : Kokouksiin , Illanviettoon 165 €
Lisähinnat : Liinavaatteet 20 €/h
Sauna 8 €/hlö
Loppusiivous 100 €

Hirvivuoren tiedustelut numerosta 0400 - 541 050 tai
sähköposteilla antti.kontturi@anttik.fi / tai info@hirvivuori.com
Pleace contact for as via email antti.kontturi@anttik.fi / or Booking.com/
kohde numero on no: 363490
Telefon no: + 358 400 541 050 ...thank you !
Kirjoitettu 11 - 12 - 2006
Content Management Powered by CuteNews

Majoitusta - Kokoustilaa - Kursseja - Leirejä - Hiihtoa - Lumikenkäilyä - Metsästystä - Rentoutumista